keskiviikko, 9. toukokuuta 2012

Pikku Potilas ♥ ♥

Vieno silmäleikattiin eilen ja leikkaus onnistui hyvin. Nyt seurataan tilannetta ja käydään kontrolleissa tiuhaan tahtiin. Silmän lopullisen leikkauksen ajankohtaa ei eläinlääkäri ole vielä päättänyt. Giardia testin tulos oli negatiivinen =) Hoito siis tepsi hyvin ja elämä jatkuu taas normaalisti. Pikaista paranemista pikku-Vienolle ♥

Kuva uutisia myös Selmasta (B. Tiikerililja). Selma elelee tyytyväistä elämää Iiriksen ja Juhanin hellässä huomassa, seuranaan touhukas Roxy.









Ihanaa kesänalkua koko Bullburg´s jengille ja varsinkin viikkareille onnea kesän näytelmiin =)

maanantai, 7. toukokuuta 2012

Kevät Kuulumisia

Näin se aika rientää ja pennut ovat lentäneet pesästään. Vieno palautui sijoituksesta giardian ja entropium-silmäsairauden vuoksi. Tämä estää Vienon jalostuskäytön. Giardia on nyt hoidettu ja kaikille pennun omistajille laitettu info tilanteesta joten koko pentue sai sitten extra pitkän Axilur kuurin, Vieno silmäleikataan huomenna. Aluksi laitetaan tikit tukemaan luomea ja myöhemmin sitten uusio leikataan kun kallo kasvanut lopulliseen muotoonsa. Otamme samalla myös ulostenäytteet Giardian vuoksi. Vieno sai viikko sitten oman ihanan kodin jossa se saa ansaitsemansa rakkauden ja huolenpidon. Omistajan kanssa yhteistyö sujuu erittäin hyvin, kiitos Tuijalle perheineen  ♥

Kotiin jäi kasvamaan Maija ja Esko. Näillä riiviöillä riittää energiaa touhuta aamut ja illat tallilla, tuhota sukat ja erityinen intohimo on kenkiin =) Molemmat ovat erittäin reippaita ja uteliaita, touhukkaita pentusia, kovasti harjoitellaan luoksetuloa, käydään kaupunkikävelyillä ja opetellaan ei sanan merkitystä.

Muillakin pennuilla menee hyvin omissa kodeissaan. Pennut kasvaa hurjaa vauhtia ja saan vain iloisia uutisia pentusista ja niiden tempauksista. Kiitos koko jengille koirien hyvästä hoidosta ja yhteydenpidosta. Kesällä tavataan sitten pentutapaamisen merkeissä!

Ami, (entinen Peppi)

Ami

Ami

Esko

Bertta (ent. Daisy)

Maija ja Vieno

Maija

Leo

Leo

Leo

Nata

Rakas-Rujo

Leo ja Mumma

sunnuntai, 15. huhtikuuta 2012

Näyttely Uutisia ♥ ♥

Bullburg´s Heimdal ja Bullburg´s Tanana kävi pyörähtämässä Vaasan näytelmissä pärjäten molemmat erittäin hyvin, olen niin ylpeä! Heimdal (Leo) nappasi arvosteluun JUN ERI JUK 1 ja Tanana (Velma) JUN H JUK 2. Kiitokset koirien omistajille, oli ilo katsella kuinka hyvässä kunnossa koirat oli.
























Bullburg´s pentueesta etsii näyttelyistä kiinnostunutta kotia vielä yksi narttu pentu. 


 Ihanaa kevättä koko Bullburg´s väelle, kesää ja pentutapaamista odotellessa  =D

lauantai, 3. maaliskuuta 2012

Pennut 3 Viikkoa ♥

Pennut täytti perjantaina 3 viikkoa ja samalla pentula muutti hieman ilmettään. Pennuille on nyt tilat olohuoneessa jossa ne ovat päivisin opettelemassa elämän ääniin & touhuun ja yöksi siirrän ne makuuhuoneeseeni emänsä kanssa nukkumaan. Kiinteä ruoka maistuu kaikille, varsinkin jauheliha saa kuhinan kupille ja meteli on hirmuinen =)
Kiitos taas Annelle pentujen hoitoavusta ja ihanista kuvista ♥ Tässä muutama otos kaikkien iloksi.

Nata ja Tytti ♥
Peppi ja Tytti  ♥
Peppi  ♥
Anni  ♥
Tytöt uinuu ♥














Aurinkoista sunnuntaita kaikille!

sunnuntai, 26. helmikuuta 2012

torstai, 23. helmikuuta 2012

Touhulan tohinaa =)

Pennut kasvaa tohinalla, osa on avannut silmänsä ja yksi tyttö harjoittelee jo kävelyä! Emältä tulee riittävästi maitoa ja voi hyvin, nauttii pentujensa seurasta, mutta malttaa jo piipahtaa perheenkin parissa touhuamassa. Nopeasti kuitenkin haluaa palata pentujensa luokse ja makoileekin mieluiten pentuaitauksen vieressä.

Keltapantainen tyttö



















Tytöt














Violettipantainen tyttö "Anni"































Ihanaa loppuviikkoa kaikille =)