perjantai 8. elokuuta 2014

MammaLoman Loppu!

Kaikki ne ihanat pienet muhvinssi pötkelöt ovat lähteneet maailmalle. Koti on hiljainen ja arkeen palaaminen on väistämätöntä. Ei enää pennun tuoksuisia aamuja tai pienten maitomassujen paijjaamista aamuyön tunteina. Onneksi oli mahdollista jättää Mytty kotiin kasvamaan. Pitämään huolen siitä ettei sanomalehdet pääse kasaantumaan liiaksi nurkkiin eikä päivistä puutu kakka-kepposia. Muutoin voisi olla liian orpo-olo.

Viimeisenä pentulaatikon ja emän lempeän huolen jätti Kaapo. Itkua niellen oli vain sanottava heippa ja näkemisiin tällekin pienelle makkarakoivelle. Niin lähti jätkä rohkeasti kohti uutta ja ihmeellistä eikä ole itkuja uudessa kodissa kuultu. Reipasta porukkaa. Ennen makkarakoipea lähti Prinsessa, Tipu. Sydän nyrjähtää kun ajattelenkin niitä luopumisen hetkiä, kun halaa tiukasti pentua eikä oikein tiedä pitäisikö itkeä ilosta vai nauraa ikävästä. Jokainen koipeloinen sai tälläkin kertaa ihanat perheet, joissa rakastetaan ja rajoitetaan. Kuvia satelee tulvana naamakirjan puolelle. Voisiko kasvattaja enempää perheiltä toivoa? Mikä onkaan parempaa kuin saada pennulle se ikioma koti, jossa se saa elää rakastettuna perheenjäsenenä. Kiitos jälleen kerran ihanille omistajille sinne ja tervetuloa mahtavien Bullamuhvinssien maailmaan!

Tässä onkin kuvaterveisiä uusista kodeista. Ne kertokoot omaa tarinaa siitä miten menee ja kuinka lystiä elämä onkaan.










Itse kävin tänään ihastelemassa messukeskuksessa Maailmanvoittaja tunnelmia. Olihan siellä niin monta upeaa bullmastiffia ettei meinannut silmät pysyä perässä! Näyttelyitä omallekin poppoolle tulossa, syyskuussa kehään lähtee Maija sekä tämänkertaisen pentueen isä, iki-ihana Hugo. Porvooseen seuraavaksi, mukana rytmiryhmä Nata, Maija ja Hugo. Lokakuussa olisi pentunäyttely jossa Mytty käväisee heittämässä ensi esiintymisensä, toivon mukaan myös sisaruksia satelee mukaan. Olisihan se hienoa jos nämä karvakoivet pärjäisi myös missikisoissa, tällä hetkellä toivon sitä hyvää luonnetta ja luuston terveyttä. Siitä on hyvä ponnistaa kohti korkeuksia. Kun perusasiat on kunnossa niin "kuonon leveyttä ja pituutta" on helppo muutella. Korvien välissä ei kuitenkaan saisi tapahtua muutosta huonompaan. Luonne on ehdottomasti tärkein. Siitä ei tingitä. Pyrin myös terveystutkimaan koirani mahdollisimman laajasti ja säännöllisesti. Vain tällä tavalla pääsemme kohti terveempiä koiria joista on iloa perheelleen useaksi vuodeksi. 

Mikäli olet kiinnostunut Bullmastiffeista ja tarjoamaan Bullburg´s kasvatille kodin, niin ota rohkeasti yhteyttä joko sähköpostilla kainulainen.minna@gmail.com tai soittamalla 040 2410 885 Kerron mielelläni rodusta lisää sekä esittelen kasvattejani kiinnostuneille.