tiistai 27. toukokuuta 2014

Pennun tuoksuisia päivityksiä

Näinhän ne päivät kuluu, pentuja ihastellessa ja nuuskiessa. Sitä tuoksua pitäisi saada purkkiin varalle niille ajanjaksoille elämässä kun ei ole tuollaisia halittavia palleroita kotona.

Pennut kasvaa tasaisesti, maitomassut pömpöttää kivasti ja emä hoitaa tunnollisesti pesuettaan. Kova kuumuus on verottanut voimia kun ei kunnolla ole saanut oikein kukaan nukuttua, mutta onneksi Nata on jaksanut edelleen syödä ja juoda runsaasti. 

Tässä muutama kuva palleroisista. Mukavaa viikon alkua kaikille!



sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kuulumisia pitkästä aikaa

Meille on syntynyt 23.5.2014 pentuja! Emänä Baibalos Eläinsatu "Nata" ja isänä Bullbugbear´s mr. Mulch "Hugo". Saldona 3 brindle narttua, 2 brindle urosta ja yksi punainen uros. Pennut ja emä voi hyvin.






Lisää kuvia ja tietoa pentueesta tulee kunhan tästä arki taas käynnistyy ja saan hieman nukuttua univelkojakin pois.